Siirry sisältöön
HyVä-digi Hae Hae sivustolta

Lasten nepsy-palvelujen kehittämiskyselyn tulokset

Suomen kestävän kasvun hankkeessa toteutettiin kysely Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tämänhetkisistä neuropsykiatrisesti oireilevien lasten palveluista.

Kysely toteutettiin aikavälillä 18.11.2024-4.12.2024 ja siihen vastattiin anonyymisti webropolilla. Hyvinvointialueelta 66 ammattilaista sekä 229 neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen huoltajaa vastasi kyselyyn.

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten huoltajien vastauksista ilmeni, että neuropsykiatrisiin palveluketjuun kaivataan selkeyttä. Tiedon siirtyminen eri ammattilaisten välillä on haasteellista ja vastaajat kertoivat kokeneensa palveluissa turhauttavaa odotusaikaa. Jatkossa hyvinvointialueella kehitetään toimintamalleja, joiden avulla asiakas pystyisi osallistumaan aktiivisemmin oman tilanteensa kohenemiseen myös silloin, kun hän odottaa palvelun alkamista tai jatkumista.

Myös ammattilaisten antamista vastauksista ilmeni, että hyvinvointialueen neuropsykiatriset palvelut tai palveluketju olivat vastaajille melko vieraita. Ammattilaisten vastausten perusteella suurin kehittämiskohde on moniammatillisen yhteistyön vahvistaminen. Hankkeen aikana ammattilaisia pyritään tukemaan moniammatillisuuteen sekä selkiyttämään ammattilaisten roolitusta palveluketjussa.

Kyselyssä kartoitettiin ammattilaisten ja huoltajien näkemyksiä jatkokehittämisestä. Ammattilaisten ja huoltajien toiveet jatkokehittämisestä olivat samansuuntaisia. Eniten kannatusta sai ammattilaisten nepsy-osaamisen lisääminen, asiakkaalle nimetty omatyöntekijä sekä nepsy-valmennus asiakkaille.

Kiitämme kaikkia kyselyyn vastanneita. Kyselyn tuloksia hyödynnetään nepsy-palveluiden kehittämisessä.

Huomasithan myös verkkosivuillamme avatun nepsy-sivun?

EU:n lippu.