Hyvinvointialuevaltuuston päätöksiä 11.2.2025
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2024 tilinpäätösarvion ja talousraportin tammi – marraskuulta 2024
Aluevaltuusto päätti merkitä tiedoksi vuoden 2024 tilinpäätösarvion ja talousraportin tammi – marraskuulta 2024. Vuosikatteen ennustetaan asettuvan -47,3 miljoonaan euroon. Poistojen jälkeen tilikauden tuloksen ennustetaan olevan -48,1 miljoonaa euroa eli tilikauden alijäämän ennustetaan toteutuvan 32,3 miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota suurempana ja 5,7 miljoonaa euroa muutettua talousarviota pienempänä.
Tammi – syyskuun osavuosikatsaukseen verrattuna alijäämäennuste on pienentynyt 0,5 miljoonalla eurolla. Erikoissairaanhoitoon ennustetaan 0,5 miljoonaa euroa pienempää kulutoteumaa kuin vielä syyskuun lopussa. Syyskuun lopun ennusteeseen nähden toimintatuottojen arvioidaan toteutuvan 3,7 miljoonaa suurempina ja työvoiman vuokrauksen 1,5 miljoonaa euroa alhaisempana, joten myönteistä kehitystä on loppuvuodesta tapahtunut.
Muutkin asiat aluevaltuusto päätti tai merkitsi tiedoksi esityslistan mukaan.