Itä-Uudenmaan HYTE-kerroin nousussa
Työ hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi on saanut Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kertoimen eli HYTE-kertoimen nousuun. THL:n uusimman päivityksen (12.6.2025) mukaan Itä-Uudenmaan HYTE-kerroin on noussut 29:stä 47:ään. Hyvinvointialueiden joukossa Itä-Uudenmaan HYTE-kerroin on 6. sijalla. Tämä antaa toivoa siitä, että pitkäjänteinen työ ennaltaehkäisevän hyvinvointityön parissa alkaa kantaa hedelmää myös taloudellisesti.
HYTE-kerroin on osa hyvinvointialueiden valtionrahoituksen mallia, jolla palkitaan hyvinvointialueita vaikuttavista toimista asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden parantamiseksi. HYTE-kertoimen perusteella jaetaan noin prosentti hyvinvointialueiden rahoituksesta.
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on osa kaikkien hyvinvointialueen ammattilaisten työtä. Siksi kiitos HYTE-kertoimen noususta kuuluu kaikille Itä-Uudenmaan asukkaiden terveellisemmän ja turvallisemman arjen eteen työskenteleville ammattilaisille.
HYTE-kertoimen nousun on mahdollistanut vaikuttava ja ennaltaehkäisevä työ sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluissa, laadukas kirjaaminen, kirjaamiseen tehdyt ohjeistukset ja seuranta digipalveluiden tuella, prosessien kuvaaminen ja yhdenmukaistaminen sekä monialainen yhteistyö.
Muutama nosto onnistumisista:
- HyVä-digin ja aikuisneuvolan työntekijät kohtaavat kirjausten perusteella asiakkaita kokonaisvaltaisesti muun muassa elintapojen puheeksiotolla.
- Ohjausta liikuntaan ja ravitsemukseen tehdään etenkin neuvoloissa ja lääkinnällisessä kuntoutuksessa.
- Alkoholin riskikäytön kartoitus ja mini-interventio tehdään näkyväksi aiempaa paremmin huolellisella kirjaamisella.
- Työttömien terveystarkastuksia kirjataan merkittävästi paremmin kuin hyvinvointialueen alkuaikoina.
- Terveystarkastuksista poisjääneiden tuen tarvetta on kirjausten perusteella selvitetty etenkin neuvolapalveluissa ja rokotuskattavuus on nousussa.
- Monialainen yhteistyö ja vaikuttavat toimintamallit näkyvät myös HYTE-kertoimen tulosindikaattoreiden nousuna. Esimerkiksi lonkkamurtumat ovat vähentyneet ja nuorten aikuisten mielenterveyshäiriöt aiheuttavat vähemmän työkyvyttömyyttä kuin muualla Suomessa.
Tämä on vasta alku. Jatketaan yhdessä vaikuttavaa ennaltaehkäisevää työtä ja HYTE-kerrointalkoita!
Tutustu THL:n HYTE-kerroinraporttiin(siirryt toiseen palveluun)