Itsemurhien ehkäisy alkaa kuuntelemisesta
Itsemurha on Suomessa vakava kansanterveysongelma. Melkein jokainen meistä tuntee jonkun, joka on yrittänyt itsemurhaa tai menettänyt läheisen sen vuoksi. Itsemurha ei ole marginaalinen asia, vaan ilmiö, joka koskettaa meitä kaikkia.
Työskentelen Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystyksessä johtavana kriisityöntekijänä. Osallistun parhaillaan Linity-koulutukseen, jonka tavoitteena on vahvistaa itsemurhien ehkäisyä ja tarjota tukea ihmisille, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa. Linity on Mieli ry:n kouluttama menetelmä ja on lyhenne sanoista ”lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneelle”.
Asiakastyössä kohtaan tilanteita, joissa itsetuhoisuus on läsnä. Välillä kyse on akuutista itsemurhayrityksestä, joka edellyttää nopeaa reagointia sekä moniammatillista yhteistyötä. Toisinaan itsetuhoisuus tulee esiin vähitellen, keskustelussa, kuin ohimennen mainittuna ajatuksena: “Joskus tuntuu, ettei jaksaisi enää.” Jokaisessa tällaisessa hetkessä on tärkeää pysähtyä ja ottaa asia vakavasti.
Moni pelkää kysyä suoraan itsemurha-ajatuksista – ikään kuin se voisi lisätä riskiä. Tutkimus kuitenkin osoittaa toista: itsemurhasta ja itsetuhoisuudesta on tärkeää puhua avoimesti ja oikeilla nimillä. Suora mutta lempeä kysymys voi olla helpotus asiakkaalle. Usein asiakkaat kertovat, että juuri se, että joku kysyy rohkeasti, antaa luvan puhua ääneen siitä, mikä on ollut mielen päällä jo pitkään. Kun ihminen kokee tulevansa kuulluksi ilman pelkoa tai tuomitsemista, yksinäisyys vähenee ja tilalle voi tulla toivoa.
Olen saanut työssäni asiakkailta palautetta, joka on jäänyt mieleeni. Eräs asiakas sanoi: “Tuntui, että minua kuunneltiin.” Toinen totesi: “Itsemurhayrityksestä pystyi puhumaan ilman, että sitä pelättiin.” Näissä palautteissa kiteytyy paljon. Tärkeintä ei ole se, että tarjoamme valmiin ratkaisun, vaan se, että olemme aidosti läsnä ja osoitamme kiinnostusta ihmisen tarinaan.
Itsemurhakriisi koskettaa aina myös läheisiä. Perheenjäsenet, ystävät ja omaiset kantavat usein suurta huolta, syyllisyyttä ja monia kysymyksiä: Mitä en huomannut? Olisinko voinut tehdä enemmän? Siksi on tärkeää, että myös he saavat apua ja tukea. Sosiaali- ja kriisipäivystyksen työssä tarjoamme keskusteluapua myös omaisille ja tuemme heitä löytämään keinoja selviytyä kriisin keskellä.
Työ itsemurhakriisissä olevien ihmisten kanssa on opettanut minulle paljon. Olen oppinut, että toivo voi löytyä hyvin pienistä asioista – lempeästä katseesta, yhdestä kuuntelevasta kohtaamisesta, siitä että joku sanoo: “Sinun elämäsi on tärkeä.” Olen myös oppinut, että me emme koskaan tiedä, mikä lause tai ele voi olla juuri se, joka saa ihmisen jaksamaan huomiseen.
Itsemurhien ehkäisy on meidän kaikkien asia. Meidän ei tarvitse olla kriisityöntekijöitä tai mielenterveysammattilaisia voidaksemme vaikuttaa. Riittää, että pysähdymme, kysymme, kuuntelemme ja otamme itsetuhoisuuden puheeksi – rohkeasti ja oikeilla sanoilla.
Pienikin kohtaaminen voi joskus pelastaa elämän.
Kirjoittaja
Carolina Green
Johtava kriisityöntekijä, sosiaali- ja kriisipäivystys