Ateriapalvelujen asiakasmaksuissa virhe vuonna 2024
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ateriapalvelujen asiakasmaksuissa on ollut virhe vuonna 2024. Virhe koskee pääosin vammaispalvelujen asiakkaita sekä rajatusti myös ikääntyneiden palvelujen asiakkaita.
Helsingin hallinto-oikeus on antanut asiassa päätöksen, jonka mukaan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ateriapalvelujen asiakasmaksu vuonna 2024 oli määrätty liian korkeaksi virheellisen laskentakaavan vuoksi. Asiakkailta peritty maksu ei vastannut ateriapalvelun todellisia kustannuksia.
Virhe on johtunut hyvinvointialueen laskentajärjestelmässä olleesta asiakasmaksujen laskentakaavan virheestä. Tämänhetkisen tiedon mukaan virhe koskee koko vuotta 2024 ja on liittynyt sekä oman tuotannon että ostopalveluina tuotettuihin aterioihin. Asiakasmaksu on ollut kaikille asiakkaille samansuuruinen.
Virheen vuoksi ateriapalvelujen asiakasmaksua on laskutettu virheellisesti 20,00 euroa ateriapakettia kohden, vaikka oikea maksu olisi ollut 19,18 euroa. Asiakkailta on näin ollen peritty liikaa 0,82 euroa ateriapakettia kohden.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue hyvittää asiakkaille liikaa perityt ateriapalvelujen asiakasmaksut hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Hyvitykset toteutetaan asiakaskohtaisesti vuoden 2024 laskutettujen aterioiden perusteella.
Asiaa käsitellään aluehallituksen kokouksessa 29.1.2026.
Hyvinvointialue pahoittelee asiakkaille aiheutunutta haittaa.