Hyvinvointialueen asiakasmaksujen laskutuksessa on edelleen viivettä
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen asiakasmaksujen laskutuksessa on edelleen viivettä. Esimerkiksi kotihoidon ja palveluasumisen laskut saattavat tulla viiveellä.
Jos lasku ei ole saapunut normaalin aikataulun mukaisesti, sinun ei tarvitse olla yhteydessä laskutukseen puuttuvan laskun vuoksi. Laskut toimitetaan asiakkaille mahdollisimman pian. Viiveet laskutuksessa eivät vaikuta palveluihin.
Viiveiden taustalla ovat alkuvuoden aikana käyttöön otettuihin uusiin digitaalisiin ratkaisuihin liittyvät muutokset, joiden vaikutukset ovat näkyneet osassa laskutusprosessia. Tilannetta korjataan aktiivisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Laskujen lähettämisen viiveen vuoksi osa laskuista voi saapua tavallista myöhemmin ja niiden eräpäivät voivat olla normaalia lähempänä toisiaan.
Mikäli laskujen maksaminen aiheuttaa vaikeuksia, asiakas voi laskujen saavuttua ottaa yhteyttä laskutukseen ja hakea joustoa eräpäiviin tai sopia maksusuunnitelmasta.
Pahoittelemme laskutusviiveistä asiakkaille aiheutuvaa huolta ja vaivaa.
Laskutuksen yhteystiedot
HPK Palvelut Oy:n laskutuksen asiakaspalvelu
ma–pe klo 9–11
puh. 040 674 7378
sähköposti: laskutuskyselyt@hpkpalvelut.fi(avautuu uuteen ikkunaan)
tai
Hyvinvointialueen laskutuksen asiakaspalvelu
ma-to klo 9–11
puh. 019 560 0140
sähköposti: laskutus@itauusimaa.fi