Rahoituslähteitä ja -ohjelmia tutkimus- ja kehittämistoiminnan mahdollistajina
Tämän sivun sisältö
Kehittämis- ja tutkimustoimintaan on mahdollista löytää ulkoista rahoitusta eri lähteistä, kuten STEA:lta, EU:n rakennerahastoista, kansallisista tukiohjelmista ja yksityisistä säätiöistä. Ulkoisen rahoituksen avulla voidaan tukea toiminnan järjestämistä, projektien toteutusta ja varmistaa niiden onnistuminen. Tässä muutamia ulkoisen rahoituksen lähteitä.
Valtionapuviranomaisten järjestämät rahoitusmahdollisuudet
Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää avustuksia muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen, terveyden edistämiseen sekä muihin toimialansa hankkeisiin.
Oikeusministeriö myöntää valtionavustuksia ja tiedottaa oikeusalan EU-rahoituksesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee valtionavustuksilla mm. koulutukseen, tieteeseen, kulttuuriin, liikuntaan ja nuorisotyöhön liittyvää toimintaa ja hankkeita.
Opetushallitus tukee koulutuspoliittisten linjausten toimeenpanoa, opetuksen ja koulutuksen kehittämistä sekä tasa-arvon toteutumista koulutuksessa.
Euroopan Unionin tarjoamat rahoitusmahdollisuudet
EU tarjoaa rahoitusta monenlaisiin hankkeisiin ja ohjelmiin, kuten avustuksiin, tukiin, lainoihin, takauksiin ja pääomasijoituksiin. Rahoitusta hallinnoidaan kolmella tavalla: suora hallinnointi (komissio hallinnoi), yhteistyöhön perustuva hallinnointi (komissio ja kansalliset viranomaiset) ja välillinen hallinnointi (kumppaniorganisaatiot).
Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 -ohjelma tähtää alueiden elinkeinorakenteen uudistamiseen, työllisyyden ja osaamisen parantamiseen sekä osallisuuden lisäämiseen. Rahoitus tulee kolmesta rahastosta: Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+), Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).
CERV on EU:n rahoitusohjelma, joka tukee EU:n yhteisiä arvoja ja oikeuksia. Ohjelma tarjoaa rahoitusta erityisesti kansalaisjärjestöille, mutta myös viranomaiset, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta.
Muut pohjoismaiset rahoitusmahdollisuudet
Pohjoismaiden ministerineuvosto rahoittaa vuosittain satoja hankkeita, jotka tuovat lisäarvoa Pohjoismaille ja niiden itsehallintoalueille. Tavoitteena on tehdä Pohjolasta maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä.
Pohjoismaiden tasa-arvorahasto rahoittaa tasa-arvoa edistäviä yhteistyöhankkeita, joissa vähintään kolme järjestöä kolmesta eri pohjoismaasta tekevät yhteistyötä.
Muut rahoitusmahdollisuudet
STEA vastaa sosiaali- ja terveysministeriön sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettävistä avustuksista. STEA tarjoaa avustusta mm. Järjestöjen toimintaedellytysten vahvistamiseen, Terveyden edistämiseen sekä työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseen, Osallisuuden, toimijuuden ja arjenhallinnan tukemiseen sekä Kriisiauttamiseen ja arjen turvallisuuden edistämiseen.
Sitra tarjoaa rahoitusta kokeiluille, innovaatioille ja selvityksille, jotka uudistavat Suomea ja ratkaisevat yhteiskunnallisia haasteita.
Kela myöntää tutkimusrahoitusta kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskevaan tutkimukseen.
Business Finland voi myöntää rahoitusta tutkimus- ja kehitystoimintaan, innovatiivisiin julkisiin hankintoihin, energiatukeen sekä kansainväliseen yhteistyöhön.
DigiFinland kehittää kansallisia digitaalisia ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tarpeisiin.
Suomen Akatemia myöntää rahoitusta korkealaatuiselle tieteelliselle tutkimukselle ja pyrkii edistämään suomalaisen tutkimuksen uusiutumista, monipuolistumista ja kansainvälistymistä.
Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) myöntää rahoitusta tutkimukseen, joka liittyy ruotsalaisuuteen Suomessa.
Liikuntahankkeet-sivusto kokoaa liikuntahankkeisiin myöntävät rahoitustahot.
Yhteistyö hyvinvointialueen kanssa
Suunnitteletteko kehittämishanketta, johon toivotte Itä-Uudenmaan hyvinvointialuetta mukaan? Neuvottelu kannattaa aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ottamalla yhteyttä sähköpostitse projektijohtamisen erityisasiantuntijoihin.
Yhteistyö- ja aiesopimukset
Yhteistyösopimus toimii hyvinvointialueen lausuntona järjestölle rahoituksen hakemisessa. Hyvinvointialue voi yhteistyösopimuksella puoltaa toimintaa, johon hakija hakee hankeavustusta esimerkiksi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:lta. Yhteistyösopimusta voi edeltää joissakin tapauksissa aiesopimus.
Toimialat vastaavat yhteistyö- ja aiesopimuksista.
Yhteistyöhön liittyen voit olla yhteydessä:
Sanna Äyräväinen
Erityisasiantuntija, Projektijohtaminen