Pelastuslaitoksen henkilöstön havainto- ja kehityskanavat
Tälle sivulle on koottu pelastuslaitoksen henkilöstön keskeisimmät havainto- ja kehityskanavat koskien työsuojelua, tilojen fyysistä turvallisuutta ja kaluston ylläpitoa.
Havainto- ja kehityskanavat pelastuslaitoksen henkilöstölle
Kirjaa kaikki altistumiset oman terveytesi seuraamiseksi ja turvaamiseksi. Täytä päiväkirjaan kaikki terveydelle haitalliset altistumiset, mitä tapahtuu päätoimisessa työssä tai sen ulkopuolisessa toiminnassa.
Voit käyttää päiväkirjaa sähköisesti tai tulostettuna. Voit tallentaa päiväkirjan esimerkiksi kotitietokoneelle tai työpaikan verkkoasemalle. Ota päiväkirja mukaasi, kun käyt työterveystarkastuksessa.
Alla olevasta linkistä voit ladata itsellesi henkilökohtaisen altistuspäiväkirjan:
Esihenkilöiden tulee huolehtia, että alaiset huolehtivat altistusten kirjaamisesta.
Jokaisen pelastuslaitoksen työntekijän ja sopimuspalokunnan jäsenen tulee ilmoittaa eteenpäin omaan tai yhteiskunnan toimintaan kohdistuvasta häiriöstä tai sen uhasta.
Kun havaitsit jotain epäilyttävää, tee ilmoitus soittamalla p. 020 1111 400 tai laittamalla sähköpostia tilannekeskus.iu@pelastustoimi.fi. Kattavampi ohjeistus ja kuvaus ilmoitusta edellyttävistä tilanteista on saatavilla tilannekeskuksesta.
Kiireellisessä tilanteessa soita aina 112. Ilmoita aina myös Tikelle.
Työturvallisuusilmoitukset ovat olennainen osa työpaikan turvallisuuden kehittämistä. Ilmoita aina ”läheltä piti” -tilanteet, uhkatilanteet, työtapaturmat, väkivaltatilanteet, ajoneuvovahingot ja muut ennakoivat turvallisuushavainnot.
Työturvallisuusilmoituksista tehdään HaiPro, joka aukeaa vain työpaikalla.
Linkki ilmoituskanavaan:
Ohjeita:
Paloriskien tunnistaminen ja vähentäminen parantavat merkittävästi asumisturvallisuutta sekä pelastushenkilöstön työturvallisuutta. Paloriskiasunnoista ilmoittaminen on tärkeää, koska ne voivat vaarantaa asukkaiden ja naapurien turvallisuuden.
Varhaisella puuttumisella voimme ehkäistä onnettomuuksia, pelastaa ihmishenkiä ja vähentää aineellista vahinkoa. Paloriskiasiakas ohjataan mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan hänelle soveltuvan palvelun piiriin.
Lisätietoja ja muut sekalaiset ilmoitukset riskienhallinnan henkilöstölle:
- päivystävä palotarkastaja puh. 040 631 2916 (ark. 9-14 vain puhelut), palotarkastaja@iu.pelastustoimi.fi
Oheisesta linkistä voit ilmoittaa kalustonhuollolle kuuluvat huoltoilmoitukset, toimituspyynnöt sekä ajoneuvovahingot. Ilmoituslomake koskee kaikkia vastuualueita (Pela, EH, RiHa, Johto) sekä kaikkia päätoimisia asemia.
Ilmoituslomake ei koske:
- ensihoidon lääkinnällisiä koneita ja laitteita tai tilauksia, jotka hoitaa määritelty vastuuhenkilö tai ensihoitoesimies
- sopimuspalokuntia tai sivutoimista henkilöstöä → oma ilmoituskanava
- kiinteistöä koskevia vikailmoituksia (LVIS, piha-alue, lukitukset) → Asema 10:n osalta otetaan aina yhteys tilannekeskukseen. Muualla yhteys kiinteistönhuoltoon ja tarvittaessa viedään tieto TIKE:lle.
- tietojärjestelmien ja verkkoyhteyksien vikailmoituksia → virka-aikaan ICT asiantuntija, muulloin TIKE
Tilannekeskus tulee pitää tietoisena kiinteistöissä tapahtuvista poikkeamista. Vakavista toimintavalmiuteen vaikuttavista puutteista tulee aina ilmoittaa myös vuoron esihenkilölle sekä päivystävälle palomestarille tai ensihoidon kenttäjohtajalle.
Jätä kehittämisehdotuksesi tai muu poikkeamailmoitus yleisen kanavan kautta: