Siirry sisältöön
HyVä-digi Hae sivustolta

Aluevaltuuston päätökset 13.9.2022

Aluevaltuuston ja aluehallituksen kokoonpano

Aluevaltuusto myönsi Janne Lepolalle 1.10.2022 alkaen eron aluevaltuutetun ja aluehallituksen jäsenen tehtävistä. Aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu uudeksi aluevaltuutetuksi aluevaltuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi Mia Myllyksen (KOK). Aluevaltuusto valitsi aluehallitukseen uuden jäseneksi Arto Kujalan (KOK).

Investointisuunnitelman hyväksyminen

Aluevaltuusto hyväksyi vuosille 2023–2027 investointisuunnitelman, jonka kokonaissaldo on noin 52,3 miljoonaa euroa.

HPK-Palvelut Oy:n palvelusopimuksen hyväksyminen

Aluevaltuusto hyväksyi HPK-Palvelut Oy:n kanssa tehtävän palvelusopimuksen esityksen mukaisesti. HPK Palvelut Oy on Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ja Porvoon kaupungin yhteinen henkilöstöhallinto-, talous-, ICT- ja käännöspalveluja tuottava yhtiö, jonka osakkaina kummatkin osapuolet ovat. Molemmat osakkaat tekevät yhtiön kanssa erillisen palvelusopimuksen, jossa tuotettavan palvelun sisältö, laajuus, kesto, hinta ja muut ehdot määritetään osapuolia sitovalla tavalla. Arvio hyvinvointialueen palvelusopimuksen mukaisista kokonaiskustannuksista vuodelle 2023 on 4 480 000 euroa.

Muut asiat valtuusto päätti tai merkitsi tiedoksi esityslistan mukaan.

Katso myös

Kaikki ajankohtaiset