Siirry sisältöön
hyvinvointialue -

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue valmistelee Pukkilan ja Myrskylän palvelujen järjestämistä

Vastuu Pukkilan ja Myrskylän kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen järjestämisestä siirtyy vuoden 2023 vaihteessa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymältä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle.

Muutoksen tullessa voimaan 1.1.2023 sosiaalipalvelut ja perusterveydenhuollon palvelut jatkuvat Pukkilassa ja Myrskylässä pääosin kuten ennenkin. Työntekijät siirtyvät vuodenvaihteessa hyvinvointialueen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Hyvinvointialueella johtaminen keskitetään ja koko alueelle turvataan yhdenmukaiset palvelut.

– Valmistelut ovat edenneet jo pitkälle, ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on sitoutunut tuottamaan palvelut myös Myrskylän ja Pukkilan asukkaille asiakaslähtöisesti, yhdenvertaisesti ja saavutettavuus huomioiden. Palvelut jatkuvat pääosin ennallaan, ja oma lähiterveysasema pysyy sekä Myrskylässä että Pukkilassa myös vuodenvaihteen jälkeen. Toivon, että asukkaat suhtautuvat hyvinvointialueeseen rauhallisin mielin, sanoo Itä-Uudenmaan hyvinvointialuejohtaja Max Lönnqvist.

Lue lisää eri palveluista alla.

Perusterveydenhuolto

Hoitajan ja lääkärin vastaanotto, suun terveydenhuolto, neuvola ja laboratoriopalvelut on tarkoitus järjestää edelleen tutuissa toimitiloissa Myrskylän terveysasemalla ja Pukkilan terveysasemalla Hyvinvointikeskus Onnissa. Kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon palvelut järjestetään oppilaan omassa koulussa. Myrskylän suomenkielisen yläkoulun sijainti Päijät-Hämeen puolella ei vaikuta oppilaiden palveluiden saantiin, joka järjestetään niin ikään omassa koulussa.

Ikääntyneiden palvelut

Ikääntyneiden asumispalvelut Myrskylän ryhmäkoti Väinölässä ja Pukkilan Onnikodeissa jatkuvat entisellään, ja henkilöstö siirtyy pääosin hyvinvointialueelle. Ikääntyneiden kotihoidon toimintatapoja kehitetään edelleen, ja jokainen asiakas saa tiedon nykyisen palvelunsa toteuttajasta henkilökohtaisesti.  

Sosiaalipalvelut

Sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan vastaanotto aiotaan järjestää Myrskylässä ja Pukkilassa osittain lähipalveluna. Jokainen nykyinen asiakas saa henkilökohtaisesti tiedon asiaansa hoitavasta tahosta ja asiointipaikasta. Palveluja myös jalkautetaan ja tuodaan kotiin niin, ettei niiden pariin välttämättä aina tarvitse matkustaa. Työllisyyttä edistävä hoito aiotaan järjestää yhteisesti Askolan palvelujen kanssa.

Keskitetyt terveys-, sosiaali- ja kriisipalvelut

Itä-Uudenmaan alueella tietyt palvelut on jo entuudestaan järjestetty keskitetysti. Keskitettyjä palveluja tulevat olemaan kuvantaminen kuten röntgen ja vastaavat, perheoikeudelliset palvelut, sosiaali- ja kriisipäivystys ja turvakoti.

Erikoissairaanhoito ja synnytykset

Erikoissairaanhoidosta Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella vastaa HUS-yhtymä. HUSin toimipaikkana Itä-Uudellamaalla on Porvoon sairaala, mutta esimerkiksi psykiatrian palveluja on myös alueen terveysasemilla. Tarvittaessa asiakas ohjataan tutkimuksiin ja hoitoon HUSin muihin sairaaloihin Uudellamaalla, joissa on tarvittava erikoisosaaminen. Äitiyspoliklinikka toimii Porvoon sairaalassa ja riskiraskauksien osastohoito Helsingin Naistenklinikalla. Synnytykset hoidetaan HUSin sairaaloissa Naistenklinikalla ja Hyvinkään sairaalassa tai ruuhkatilanteissa muualla Uudellamaalla.

Kiirevastaanotto ja päivystys

Kiirevastaanotolle hakeudutaan ajanvarauksen kautta. Virka-aikana kiirevastaanotto toimii hyvinvointialueen omilla terveysasemilla. Iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä kiireellistä hoitoa antaa HUS-yhtymä, jonka toimipaikka Itä-Uudellamaalla on Porvoon sairaala.

Hätätilanteet

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos toimii jatkossa osana Itä-Uudenmaan hyvinvointialuetta ja tuottaa pelastustoimen palvelut niin Myrskylään kuin Pukkilaankin myös vuodenvaihteen jälkeen. Hätätilanteessa soita hätänumeroon 112.

Valinnanvapaus

Lain mukaan asiakas voi valita vapaasti, millä terveysasemalla Suomessa haluaa asioida. Terveysaseman voi vaihtaa enintään kerran vuodessa ilmoittamalla asiasta kirjallisesti sekä nykyiselle että tulevalle terveysasemalle tai verkossa suomi.fi-palvelussa. Valinta kattaa kaiken kiireettömän hoidon: asiakas ei voi erotella, miltä terveysasemalta hän käyttää esimerkiksi lääkäripalveluja ja miltä asemalta neuvolapalveluja. Erikoissairaanhoidon osalta hoitopaikka valitaan aina yhdessä lääkärisi kanssa. Terveysaseman valinta ei vaikuta avunsaantiin hätätilanteessa eikä kiirevastaanotolle hakeutumiseen.

– Alueellisten lähipalveluiden säilyttämisen näkökulmasta on erityisen tärkeää, että kuntalaiset pääsääntöisesti hakeutuvat peruspalveluihin oman kunnan toimipisteissä. Valinnanvapaus käytettynä muilla alueilla heikentää Itä-Uudenmaan mahdollisuuksia järjestää palveluita, ja on myös huomattava, että aluevalinnat tehdään vähintään vuodeksi kerrallaan, Max Lönnqvist toteaa.

Lisätietoa

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue tiedottaa hyvinvointialueen valmistelun etenemisestä ja palveluista myös jatkossa aktiivisesti. Yhteystiedot ja muuta hyödyllistä tietoa jaetaan tiedotteessa kaikkiin kotitalouksiin hyvinvointialueella joulukuussa. Hyvinvointialueen verkkosivustolla itauusimaa.fi tiedotetaan jatkuvasti ajankohtaisista asioista. Hyvinvointialue valmistelee yhdessä kuntien kanssa myös paikallisia kuntalaisinfoja, joissa keskustellaan alueen valmistelusta ja palveluista. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua etäyhteydellä ja toimittaa etukäteiskysymyksiä. Ajankohdasta ja järjestelyistä tiedotetaan erikseen.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023