Siirry sisältöön

Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmä alkaa Sipoossa maaliskuussa

Ryhmässä keskustellaan yhdessä vauvaan ja perhe-elämään liittyvistä aiheista. Tapaamisissa on myös mahdollista tutustua toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin.

Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa maaliskuusta toukokuuhun.Ohjaajina toimivat sosiaaliohjaajat Eija Viitolahti-Liimatainen ja Noora Paunonen. Osallistuminen perheryhmään on maksutonta ja tapaamiset aloitetaan yhteisellä välipalalla.

Tapaamiskertojen teemat:

  1. Vahvuutta vanhemmuuteen aloitustapaaminen / Olen ainutlaatuinen vauvasi
  2. Minä olen minä / Mitä odotat minulta?
  3. Sinun ilosi ja surusi ovat myös minun / Minua itkettää ja naurattaa
  4. Joskus tunnen, että aivan pakahdun!
  5. Mitähän ympärilläni tapahtuu?
  6. Minä tarvitsen sinua
  7. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? / Hyvässä ja pahassa olet esikuvani
  8. Vahvuutta vanhemmuuteen lopetustapaaminen / Muistele kanssani menneitä tapaamisia

Perheryhmät on tarkoitettu vanhemmille, jotka ovat vastikään saaneet ensimmäisen lapsensa. Vauvat ovat ryhmän alkaessa noin 3–6 kk ja he osallistuvat ryhmään vanhempiensa kanssa. Ryhmään mahtuu viisi perhettä.

Ryhmä kokoontuu Sipoon perhetuvalla osoitteessa Jussaksentie 6, 04130 Sipoo, keskiviikkoisin klo 16:30-18:00. Toiminta toteutetaan suomen kielellä.

Ilmoittautumiset 28.2 mennessä puhelimitse 040 195 4043 tai sähköpostilla noora.paunonen@itauusimaa.fi