Siirry sisältöön
HyVä-digi Hae sivustolta

Työhyvinvointi on Porvoon terveysasemapalvelujen ylilääkäri Matti Peuran intohimo

Olen Matti Peura ja aloitin terveysasemapalvelujen ylilääkärinä 30.7.2024. Olen syntyjään savolainen ja nykyisin Helsingissä asuva työterveyshuollon erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Työhyvinvointi on intohimoni, ja olenkin työskennellyt lääkärijohtajana työterveyshuollon yksiköissä noin viiden vuoden ajan.

Työssäni minua motivoi jatkuva oppiminen ja tiimityö. Nautin siitä, että voin vaikuttaa työntekijöiden hyvinvointiin ja kehitykseen. On palkitsevaa nähdä, kuinka työntekijät viihtyvät työssään ja kasvavat ammatillisesti.  Uskon, että hyvä työympäristö on avain menestykseen.

Vapaa-aikani kuluu musiikin parissa, erityisesti säveltäen ja laulaen, mikä tuo minulle rauhoittumisen ja luovuuden hetkiä. Harrastan myös koripalloa, lumilautailua ja skeittausta – liikunta on minulle tärkeää. Perheeni, erityisesti kaksi tytärtäni, ovat elämäni keskiössä. Nautin heidän kanssaan vietetystä ajasta.

Työkaverini kuvailisivat minua innostavaksi ja ihmisläheiseksi. Olen aika hauska tyyppi, en ainakaan liian totinen.  Olen saanut potilailta positiivista palautetta siitä, että kuuntelen ja ymmärrän heidän tarpeitaan. Se merkitsee minulle paljon.

Aion tuoda uuteen työyksikköön mukanani avoimuutta ja yhteistyötä. Haluan jakaa hyviä käytäntöjä työterveyshuollon puolelta ja edistää tiimityötä, jotta voimme kehittää toimintaa yhdessä ja saavuttaa yhteiset tavoitteet.

Kirjoittaja

Matti Peura

Ylilääkäri