Siirry sisältöön
HyVä-digi Hae sivustolta

Hyvinvointialuehallituksen päätöksiä 11.5.2023

Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen vaativan tuen asiantuntijaryhmä

Laki kehitysvammaisten erityishuoltolaista määrää, että erityishuollon yksilöllistä järjestämistä varten hyvinvointialueella on oltava vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ja päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä. 

Aluehallitus päätti asettaa Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaisen vaativan tuen asiantuntijaryhmän. Asiantuntijaryhmä toimii myös uudistuvan vammaislainsäädännön mukaisena vaativan moniammatillisen tuen päätöksiä tekevänä asiantuntijaryhmänä.

Vastuualuejohtaja Ilona Koskenniemi valtuutettiin nimeämään jäsenet asiantuntijaryhmään ja osoittamaan sille puheenjohtaja- ja sihteeriresurssin. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle päätettiin perustaa kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaisesti lääkärin, psykologin sekä sosiaalityöntekijän virat. Virat täytetään osa-aikaisesti 1 %:n työajalla.

Yhteistyösopimus

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitus päätti pöydätä asian Itä-Uudenmaan kuntien ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen välisestä strategisen yhteistyön sopimuksesta.

Yhtiökokousedustajat

Hyvinvointialuehallitus päätti nimetä hallintolakimies Tomas Määtän Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen yhtiökokousedustajaksi Oy Apotti Abn 30.5.2023 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen ja talousjohtaja Minna Sevónin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen yhtiökokousedustajaksi Sarastia Oyn  23.5.2023 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen ja antoi yhtiökokousedustajille toimintaohjeeksi kannattaa esityslistan mukaisia pohjaehdotuksia.  

Aluehallituksen kokoukset

Aluehallitus päätti kokouksessaan myös, että hallituksen kokoukset kesäkuussa 2023 pidetään torstaina 8.6. sekä tiistaina 20.6. Aluehallitus päätti kokoontua syyskaudella 2023 torstaisin kahden viikon välein torstaista 17.8.2023 alkaen (parittomat viikot), kokouspaikkana Itä-Uudenmaan pelastuslaitos. 

Aluevaltuusto kokoontuu syyskaudella seuraavasti: 29.8.,19.9., 17.10., 14.11. sekä 12.12.2023. Kokoukset alkavat klo 18.00. 

Lisäksi aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi aluevaltuuston puheenjohtajalle saapuneen ilmoituksen valtuustoryhmän muodostamisesta ja puheenjohtajista sekä hyväksyy valtuustoryhmien nimen seuraavasti: Itä-Uudenmaan hyvinvoinnin puolesta aluevaltuustoryhmä. Puheenjohtaja: Marianne Korpi. Varapuheenjohtaja: Markus Pietikäinen.

Muut asiat aluehallitus päätti tai merkitsi tiedoksi esityslistan mukaisesti.