Siirry sisältöön
HyVä-digi Hae sivustolta

Aluehallituksen päätökset 25.8.2022

Julkinen haku hyvinvointialueen johtaviin virkoihin

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen organisaatiomalli on hyväksytty aluevaltuustossa 19.4.2022, ja aluehallituksen kokouksessa 21.4.2022 on perustettu mm. toimialajohtajien virat sekä konsernihallinnon muita johtavia virkoja. Ensisijaisesti on tarkoituksenmukaista täyttää uuden organisaation johtotehtävät sisäisen ilmoittautumismenettelyn perusteella, jos katsotaan, että siirtyvien joukossa on kelpoisuusvaatimukset täyttäviä ja muuten soveltuvia henkilöitä. Uudistuksen tavoitteet, tiukka talous ja nykyistä laajempi tehtäväkenttä puoltaa kuitenkin joidenkin virkojen haettavaksi julistamista, koska hakijamäärä on ollut varsin pieni ja sopivien hakijoiden joukkoa halutaan laajentaa.

Aluehallitus äänesti kehitysjohtajan virasta. Honkasalo esitti ja Kujala kannatti muutosta, että kehitysjohtajan virkaa ei laiteta hakuun eikä täytetä toistaiseksi. Muutosesitys kaatui äänin 9–6. Muutosesityksen puolesta äänestivät Honkasalo, Forsman, Kujala, Manninen-Ollberg, Nurme ja Servin.

Äänestyksen jälkeen aluehallitus päätti esityksen mukaisesti julistaa seuraavat virat julkisesti haettavaksi:

Hyvinvointialueen henkilöstöedut ja henkilöstön muistaminen

Aluehallitus päätti yksimielisesti jättää asiakohdan pöydälle.

Muut asiat aluehallitus päätti tai merkitsi tiedoksi esityslistan mukaisesti.

Katso myös

Kaikki ajankohtaiset